Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2017.

Queen of the mountains

Kuva
Saavuimme varhain aamulla 4.8. helteiseen Biskekiin. Heti ensimmäisenä päivänä meille avautui rautaisannos monivaiheisen mutta erikoisesti yhtenäisen maan historiaa ja monumentteja. Huomaan pian että Neuvostoliittolaisen rakennusperinteen ja suureellisen patsastyylin takana näkyy voimakas oma itsetunto ja kansan vaiheet. Neuvostoaika on näkyvyydestään huolimatta vain pieni osa moniheimoisen kansan elämässä. Jurtta Meille luonnollisestikin suodattuu tietoa oppaan välityksellä ja tyypillistä on, että matkailijoille annetaan yhdenlainen kuva joka korostaa kansan hienoja piirteitä. Silti minuun tekee vilpittömästi vaikutuksen yllättäen kansan suvaitsevaisuus ja yhteishenki. Tietenkään tunnetun 800 vuoden aikana rauha ei ole ollut täysin rikkumaton, mutta kenelläpä olisi? Kirgisia alueena tunnetaan jo 1200-luvulta. Kirgiisit ovat "aina" olleet ryhmittymä muslimeja, kristittyjä ja ortodokseja ja muita uskontoja. Kirgisit ovat "aina" olleet sekoitus monia heimoja.

Elektronista varustelua

Kuva
Kapua-Kirgisia matkamme alkaa neljän päivän kuluttua. Kaikki muut varusteet on varattu pakkaamista varten. Elektroniikka, kamerat, laturit, muistit ja patterit ovat tämän päivän koostumus. Aloitan cafe au lait:lla. Sanoin jo ryhmän ensitapaamisessa olevani äärimmäisen mukavuudenhaluinen mikä on tietyssä ristiriidassa koko matkalle kinuamisen kanssa.  Iskelmäradiossa kuuluu "tahdon olla sulle hellä" ja varmistan piinaavat korvamadot puuduttavan pitkälle vaellukselle. Olen kiusallisen riippuvainen sähköstä ja elektroniikasta. Tunnustan että tämä on pisin eroni kymmenvuotisen fb-yhteistyöni osalla. Viikko kuluu helposti mutta kolmessa on mielenkiintoista uutuutta. Tehän kuulette kyllä meistä matkapäiväkirjan välityksellä, mutta me saamme vain viestit jotka lähetätte sähköpostilla osoitteeseen retkikunta@kapua.fi Akut Korkealla ja yöllä on mahdollisesti pakkasta. Akut kuluvat nopeasti. Kovan etsimisen jälkeen löysin aurinkokennolataimen - riittävän pienen, tarpeeksi su

Kapua 2017 ja lupa vaeltaa

Kuva
Vuoristovaellukselle ei voi vain spontaanisti lähteä. Tarvitaan lupa - vaelluslupa (trekking permit). Luvan saadakseen täytyy olla varsin kattava vakuutus. Luvanmyöntäjämaa varmistaa näin, että pysytään kartalla vaeltajista ja toisaalta varmistetaan että ongelmatilanteissa on joku, joka vastaa kuluista.  Vaelluslupaan tarvitaan passin voimassaolotiedot ja kuva, passin tulee olla voimassa vielä kuusi kuukautta matkan päättymisen jälkeen. Tarvitaan myös vakuutustodistus josta käy ilmi että kaikki tarvittava on vakuutettu - esimerkiksi evakuointi tai kalliit sairaalakulut. Vaellukselle lähtee myös paikallinen opas - aina. Omat roskamme tuomme omissa vaellusrepuissamme alas. Turismi tuo aina kuluja, lupamaksuilla katetaan näitä kuluja ja haittoja.  Mutta siis - matkanjärjestäjämme on huolehtinut asian puolestamme ja vaellusluvan hinta sisältyy matkakustannuksiin.  Kirgisiaan ei tarvita viisumia.  Ajatelkaapa että Suomessa on näin laajat oikeudet liikkua ja vaeltaa. Va

Kapua Kirgisia ja porsasvaaka

Kuva
Kuinka paljon on 12kg? Saman verran kuin 95cm pitkä lapsi? Jauhesammutin? Kahvakuula? Kantajalle mukaan annettava kassi tarvikkeineen. Mieheni Jukka rumuaa aikansa varastossaan ja kiikuttaa minulle tämän ja lausuu klassikon "arvasin että tälle on vielä käyttöä"- syy miksi en juurikaan vieraile hänen varastossaan! Varastossa on muitakin tavaroita, joille on käyttöä aina kahdenkymmenen vuoden välein. Vastaan klassikolla "Voi Kiitos! Tämä on juuri se mitä halusin!" Porsasvaaka! Kahteentoista kiloon on mahduttava makuupussi, makuualusta, yhdet kengät, hygieniatuotteita, alusvaatteita, villavaatteet, vaihtovaatteet, ajankulua ja auton kuivausliina! - ainakin. Makuupussille annetaan tiedoissa painoksi 1200g - kymmenesosa käytetty - ja itseasiassa tilasta neljäsosa. Välttämättömät ja suurimmat ensin! Matkaan on vielä aikaa ja itseni tuntien pakkaan loppuajan. Minulla on paitsi matkanjärjestäjän lista, mutta myös jääkaapin oveen kokoamani lista. Haluan kuite

Vakuuttavasti ja turvallisesti

Kuva
Tunsin itseni vanhaksi. Olen 52v ja haluan kiivetä vuorelle. Vielä äsken olin nainen parhaassa iässä - ja äsken oli vain muutama viikko aiemmin. Kuinka rupsahtaminen tapahtui? Aloin etsiä vakuutusta Kirgisian matkaa varten. Ennalta tiesin, että kaikilla vakuutusyhtiöillä ei ole tarvitsemaani vakuutussisältöä, mutta että ikäkin! Pari vuorikiipeilijöiden yleisesti käyttämää tipahti pois kun ylitin neljäkymmentä vuotta. Oma vakuutusyhtiöni nosti kädet pystyyn kun lähimpään sairaalaan oli enemmän kuin päivän matka. Viimeiset kaksi pysyivät ohuessakin hapessa mukana kunhan en käytä lisähappea. Lisämaksua molemmat ottavat viimeisen kiipeilyosion köysistä ja jääraudoista, vaikka ihan varsinaista kiipeilyä meidän ei tarvitsekaan tehdä: köysi on apuna lumiosuudella- ihan vain vakuudeksi. Kaksi viimeistä vakuuttajaa pääsivät sisällöissä täysin samaan, lopulta ainoastaan hinta ratkaisí. Molemmat vaativat, että matkan pitää olla hyvin suunniteltu ja siellä on oltava opas. Oppaamme

Jokun roolissa

Kuva
"Kuinka sie Minna löysit tällaisen Kapua-hankkeen?" minulta on kysytty monta kertaa. Minä luulen että se johtuu perimmiltään siitä, että olen melkoisen usein ollut siinä "Jokun" roolissa - ihan työkseni - ja muutaman kerran vapaa-ajalla.   Ihmiset - ihan tutkitusti on sellainen Bystander effect sivustaseuraaja-vääristymäksi nimetty ihmisaivojen logiikkavirhe.    Minäpä luulen että monivuotinen roolini tuuraajana, väliaikaisena, lisävoimina, varamiehenä, on karsinut minun aivoistani osan tästä logiikkavirheestä. Olen oppinut että juuri minua tarvitaan nyt - Pue viitta päällesi ja pelasta maailma. Sinä olet JOKU!  No ehkei se ihan noin teatraalisesti tapahdu mutta ihan hyvin voi arvostaa itseään yläkanttiin ja mietiskellä paikkaansa tilannepalapelissä. Kokeilla vaikka mielikuvaa: otetaan työpaikalta Joku-siivooja viikoksi pois - katsotaan, wc:tä, roskiksia, kahvihuonetta.... irrotetaan Joku-kokki työpaikkaruokalasta puoleksi viikoksi.  Järjestetään mi

Kuinka unelma rahoitetaan?

Kuva
Voisi ajatella että hyväntekeväisyys on jotenkin elitististä ei tavallisen ihmisen ulottuvilla. Onhan se toisaalta - mitäpä sitä kieltämään. Mutta sittenkin! Voiko ylipäätään unelmoida ilman vakituista työtä? Tai jos opiskelee , tai työskentelee matalapalkka-alalla! Voiko perheellinen? Joku ihmeellinen tarve minulla on ollut todistaa että voi. Tämä Kirgisia ei ole ensimmäinen unelmani. Minäpä kerron: Päätin ottaa kaikki mahdolliset työtehtävät mitkä ikinä saan. Jonkin aikaa olin ollut työttömänä eikä työpaikkoja tuntunut olevan missään edes haettaviksi. Kärsin tilanteesta kovin. Työvoimatoimistoja ne silloin olivat – paikat, missä oli päivittyvä listaus avoimista töistä ja työpaikoista. Yhä enemmän vilahteli mukana vuokratyöfirmoja. Omalla paikkakunnallani Varamiespalvelu. – Mikäköhän tuokin juttu on? Työvoimatoimistolaisillakaan ei oikein ollut mielikuvaa. Kävin silloisen vielä Varamiespalvelun Reijon luona juttelemassa ja kertomassa itsestäni, tilanteestani ja sii

Good vibes only

Kuva
Minulla on huiputuspaita. Se toimii täysin rehdillä periaatteella. Kerään sillä tsemppiä itselleni ja rahaa hyväntekeväisyyteen . Kyseessä on siis harvinainen win-win----win tilanne! Paitani on ns. tekninen urheilupaita. Aion pukea sen päälleni kun lähestymme Pesnja Abayan huippua. Siitä nimitys huiputuspaita. Itse olen tietysti suurin voittaja. siitä ensimmäinen Win. Liki viidentuhannen metrin korkeudessa ihminen on kirjaimellisesti heikossa hapessa. Numeroina 50% merenpinnantason hapesta. Tulen tarvitsemaan kaiken sen tsempin mitä ikinä voin saada. Siksi kerään kaikkien teidän hyvää mieltä ja auttamishalua niminä paitaani. Vaikka en olekaan muistoesineiden keräilijä, luulenpa että tämän paidan säilytän. Tästä on tulossa todella hieno ja merkityksellinen. Samalla kun olen tavannut ihmisiä olen hengittänyt varastoon sitä mielialaa, jolla kukin on nimensä paitaani halunnut. Good vibes only Jotain periaatteita päätin jo aluksi. Jokainen joka paitaani - iholleni - tulee, t

Rippikoulun käynyt ja rokotettu

Kuva
Minä en oo koskaan kipee - tai no olin minä kerran. Vaikka en myönnäkään taikauskoa tai että karma kostaisi jos heittäytyy ylimieliseksi, niin minulla ei ole tarkoitusta ottaa asiasta selvää. Hoidan rokotukset kuntoon. Pelkään kaikenlaista - rokottamistakin. Nykyisin ei kuitenkaan pääse oikein fiilikseen kun puuttuvat suuret vaikuttavannäköiset lasiset ruiskut joihin terveydenhoitaja koputtaisi merkitsevästi sormella. Piikki on naurettavan ohut ettei oikein huomaa milloin se painuu lihakseen, aineen ruiskutuskin tuntuu vähemmän kuin itikanpisto. Latistunut se on tämäkin kokemus. Kirgisia ei ole kovin haastava rokotusten osalta. Perusrokotusten lisäksi suositellaan Hepatiitti-A rokotteen ottamista. Itse valitsin yhdistelmän Hepatiitti A ja B. Hepatiitti A on kai yleisin matkailijoille suositeltu rokote. Tätäkin karttaa kun katsoo muistaa taas vähän paremmin suomalaisen terveydenhuollon, hygienian ja mahdollisuudet ja arvostaa niitä. Hepatiitti A on vanhalta nimeltään ke

Häikäisevän kaunista

Kuva
Aurinkolasien tärkein ominaisuus on, että ne ovat hyvännäköiset! Voin häpeämättä tunnustaa että näin olen ajatellut. Vain lapsille aurinkolaseja ostaessa olen kiinnittänyt erityisesti huomiota uv-suojaan. Omani olen poikkeuksetta ostanut kauppojen muodikkaista valikoimista pelkästään ulkonäköperustein. Laskettelulaseja olen valikoinut sillä perusteella, että rinteen muodot näkyisivät, ajattelematta sen kummemmin mistä ominaisuudesta silloin on kyse. Aurinkolasien tärkein ominaisuus on kuitenkin suojata ultraviolettisäteilyltä. Ultraviolettisäteily altistaa akuuteille silmäsairauksille, kuten ohimenevälle lumisokeudelle tai hitaasti eteneville, kuten kaihi. Kun meidän korkeudellamme kesällä uv-säteilyarvoksi annetaan 6, vuoristossa se on 12-15. Ilmatieteenlaitos opastaa uv-säteilystä näin . Ilmakehä suojaa UV-säteilyltä eniten matalia paikkoja ja puhtaassa ilmassa ja korkealla paikalla UV-säteily on suurimmillaan. Kesäaikaan kun aurinko paistaa korkealta ja suojaavaa ilmakeh

Vedenpitävästi

Kuva
Olen varmaan varsin tyypillinen mukavuudenhaluinen kansalainen. En oikeastaan tiedä miten vaatteeni toimivat erilaisissa sääolosuhteissa. Toki! olen lukenut vaatteitteni ominaisuuksista mutten kuitenkaan muista varsinaisesti mitä niiden ominaisuuksista on luvattu. Ei tarvitse! Maalla asuvana liikun yleensä autolla ovelta ovelle ja välttelen muita sääolosuhteita kuin auringonpaistetta. Ensi elokuussa matkustamme Kirgisiaan. Kaupungeissa on odotettavissa lämmintä kesäistä säätä. Vuoristovaellusosuutemme vie meidät yhä ylemmäs ja jatkamme Inylchek-jäätikölle, Putevodniy-jäätiköltä Komsomolskiy - ja Dikiy-jäätikölle ja vielä Pesnja Abayan huipulle. Vuoriston sääolosuhteet saattavat muuttua nopeasti ja joka tapauksessa jäävirrat hohkavat ikuista kylmyyttä. Talviolosuhteet testasinkin pakkasten aikaan. Nyt keväiseen aikaan oikulliset säät ovat suosineet varustetestausta. Matkavarusteidemme erittäin rajoitettu painovaatimus suosii monikäyttöisiä ja keveitä vaatteita. Jos jotain pitää

Faskia vaimikäsenytoli

Kuva
Kenelläpä ei olisi jumeja. Henkisiä, fyysisiä tai siltä väliltä. Vaikka pelottavaltahan se tuntuu, niin meinasin tarttua niihin. No okei enhän minä niihin meinannut reippaasti tarttua vaan oiva ystäväni Mariya, kun kuuli että lähtötestissä ilmeni että ainakin vasen käteni on menettänyt hiukan liikkuvuuttaan. Fascia-Method on sitä varten. Faskia on sidekudos. Sidekudos ympäröi lihasta ja yhdistää sen jänteisiin. Faskia on oikeastaan kaikki se, mikä on siltä väliltä. Kun liikkuvuus heikkenee, kyse on useasti siitä, että fascia kuivuu tai on jähmeä.  On varsin tyypillistä että ikääntyessä ihminen menettää liikkuvuttaan ja takkia on hiukan vaikeampi pukea, selän antaa lysähtää kyyryyn ja antaa periksi kivuille ja varoo niitä. On helpompi olla, kun ei satu mihinkään. Asiaan on pidemmällekin vievä keino - venyttely.  FasciaMethod ei kuitenkaan ole pelkkää venyttelyä. Metodi kehittää liikehallintaa ja tasapainoa. Vaikka tunnilla kuuluukin musiikki, sen tarkoitus on enemmänkin häl

Kouluta tyttö!

Kuva
Kehitysmaiden naisten suurin kuolinsyy on nykyisellään itsemurhat. Naisten elämä on paljolti näköalatonta, toivotonta ja ennalta muiden määrittämää. Juuri naisten elämänmahdollisuuksien laajentaminen vie kuitenkin yhteiskuntaa eteenpäin nopeimmin. Naisiin, lapsiin ja nuoriin sijoitettu resurssi tulee aina moninkertaisena takaisin. Silti erinäisistä syistä kierretään ja kaarretaan tätä todettua faktaa. Me suomalaiset naiset tiedämme ja osaamme ymmärtää tämän ongelman! Me emme ole kiinni vanhoissa tavoissa ja uskomuksissa. Meillä on kokemustietoa siitä, että kaikilla on paremmin kun naisilla ja lapsilla on paremmin. Väestöliitto, Kynnys ry ja Taksvärkki ry tekevät loistavaa koulutus- ja voimaannuttamistyötä omissa projektikohteissaan. Työ on huomioonottavaa ja siinä käytetään kaikkea sitä tietoa, mitä yhteiskunnan kehityksestä tiedetään. Väestöliitto tekee yhteistyötä WWF:n kanssa, koska köyhyys on suurimpia syitä myös ympäristöongelmiin - kun halutaan kestävää kehitystä on koko

Pitkäperjantain patikka

Kuva
Pitkäperjantaihin sopii kävely. Oravin ja Varparannan naiset ovat järjestäneet Pitkänperjantain patikan jo seitsemän kertaa. Homma menee niin, että koko perjantai kävellään. Sattuipa sopivasti että juuri nyt kun haasteeni suorastaan vaatii kävelyä, minulle sattui vapaapäivä. Aamulla klo 9 läksimme Jukan kanssa kävelemään ja yli seitsemän tuntia siitä, saavuimme samaan paikkaan takaisin. Onko kävely kuntoilulaji? Ainakin vauhtia säätämällä syke nousee. Kävelemään voi lähteä minkäkuntoinen tahansa. Sauvoilla voi tehostaa kävelyn tehokkuutta. Me emme kuitenkaan uskaltaneet tehokkuutta lisätä vaan toivoa että pääsemme koko lenkin omin jaloin. Ensimmäinen taukopaikka kun ensimmäinen kolmannes on taivallettu. Puolimatka kodalla. Nokipannukahvin vuoksi voi vähän kävelläkin.  Älä tee näin: ostat uudet kengät patikkareissuasi varten! No meidän Jukan oli pakko ottaa juuri tällainen riski. Hän havahtuu patikkareissuun edellisenä päivänä ja huomaa että kengän sisus on rikkinä