Piin kova Kapua-haaste 2017

Tunsin itseni vanhaksi. Olen 52v ja haluan kiivetä vuorelle. Vielä äsken olin nainen parhaassa iässä - ja äsken oli vain muutama viikko aiemmin. Kuinka rupsahtaminen tapahtui? Aloin etsiä vakuutusta Kirgisian matkaa varten. Ennalta tiesin, että kaikilla vakuutusyhtiöillä ei ole tarvitsemaani vakuutussisältöä, mutta että ikäkin! Pari vuorikiipeilijöiden yleisesti käyttämää tipahti pois kun ylitin neljäkymmentä vuotta. Oma vakuutusyhtiöni nosti kädet pystyyn kun lähimpään sairaalaan oli enemmän kuin päivän matka. Viimeiset kaksi pysyivät ohuessakin hapessa mukana kunhan en käytä lisähappea. Lisämaksua molemmat ottavat viimeisen kiipeilyosion köysistä ja jääraudoista, vaikka ihan varsinaista kiipeilyä meidän ei tarvitsekaan tehdä: köysi on apuna lumiosuudella- ihan vain vakuudeksi. Kaksi viimeistä vakuuttajaa pääsivät sisällöissä täysin samaan, lopulta ainoastaan hinta ratkaisí. Molemmat vaativat, että matkan pitää olla hyvin suunniteltu ja siellä on oltava opas. Oppaamme

"Kuinka sie Minna löysit tällaisen Kapua-hankkeen?" minulta on kysytty monta kertaa. Minä luulen että se johtuu perimmiltään siitä, että olen melkoisen usein ollut siinä "Jokun" roolissa - ihan työkseni - ja muutaman kerran vapaa-ajalla.   Ihmiset - ihan tutkitusti on sellainen Bystander effect sivustaseuraaja-vääristymäksi nimetty ihmisaivojen logiikkavirhe.    Minäpä luulen että monivuotinen roolini tuuraajana, väliaikaisena, lisävoimina, varamiehenä, on karsinut minun aivoistani osan tästä logiikkavirheestä. Olen oppinut että juuri minua tarvitaan nyt - Pue viitta päällesi ja pelasta maailma. Sinä olet JOKU!  No ehkei se ihan noin teatraalisesti tapahdu mutta ihan hyvin voi arvostaa itseään yläkanttiin ja mietiskellä paikkaansa tilannepalapelissä. Kokeilla vaikka mielikuvaa: otetaan työpaikalta Joku-siivooja viikoksi pois - katsotaan, wc:tä, roskiksia, kahvihuonetta.... irrotetaan Joku-kokki työpaikkaruokalasta puoleksi viikoksi.  Järjestetään mi

Voisi ajatella että hyväntekeväisyys on jotenkin elitististä ei tavallisen ihmisen ulottuvilla. Onhan se toisaalta - mitäpä sitä kieltämään. Mutta sittenkin! Voiko ylipäätään unelmoida ilman vakituista työtä? Tai jos opiskelee , tai työskentelee matalapalkka-alalla! Voiko perheellinen? Joku ihmeellinen tarve minulla on ollut todistaa että voi. Tämä Kirgisia ei ole ensimmäinen unelmani. Minäpä kerron: Päätin ottaa kaikki mahdolliset työtehtävät mitkä ikinä saan. Jonkin aikaa olin ollut työttömänä eikä työpaikkoja tuntunut olevan missään edes haettaviksi. Kärsin tilanteesta kovin. Työvoimatoimistoja ne silloin olivat – paikat, missä oli päivittyvä listaus avoimista töistä ja työpaikoista. Yhä enemmän vilahteli mukana vuokratyöfirmoja. Omalla paikkakunnallani Varamiespalvelu. – Mikäköhän tuokin juttu on? Työvoimatoimistolaisillakaan ei oikein ollut mielikuvaa. Kävin silloisen vielä Varamiespalvelun Reijon luona juttelemassa ja kertomassa itsestäni, tilanteestani ja sii