Repullinen tietoa

En tykkää yllätyksistä. Hommaan kaikki oleelliset tarvikkeet hyvissäajoin. Tällä kertaa kävin reppuostoksilla.

Mulla on aina ollut reppuja - ja rinkkakin. Rinkkaa lukuunottamatta lähes kaikki olen valinnut  ulkonäon ja hinnan perusteella. Neljä lastanikin ovat saaneet milloin minkäkin teeman mukaisen aikansa repputuotteen. Ja se on hyvä niin. Vuoden koulukoitokseen kelpaa hyvin muutaman kympin trendikäs lattioilla ja maassa pyöriteltävä malli.
Ensimmäinen "kunnollinen" reppuni päätyi minulle sattumalta - sain Haltin pienen repun. Punainen reppu on edelleen käytössä ja se on noin kymmenen vuotta vanha ja täysin kunnossa. Koulurepuksi se sai ylennyksen kun tyttären oma koulureppu rikkoontui.

SGS:n Otto osaa kyllä tehdä kysymykset ja löytää sopivan repun. Mutta valita hän ei voinut, se kuulemma pitää jokaisen tehdä itse.

Reppujen sovituskierroksella päästiin varsin pian kahteen vaihtoehtoon. Varsinaisesti pyöräilijälle tehty VAUDE- reppu oli erityisen kevyt ja kooltaan nimenomaan naiselle sopiva. Kuitenkin jo sivukuvassakin näkyy repun ongelma, mikäli sen valitsee vaellusrepuksi.

Vaude tekee paljon pyöräilytarvikkeita ja tästä repustakin sen huomaa että erikoistumisalue hallitaan tunnetuissa brändeissä. Repun oletusasento on nimenomaan pyöräilyyn sopiva: sen selkää vasten tuleva verkko antaa reilusti "hengitystilaa" pyöräilijän selkään, mutta vaellusrepuksi taakan painopiste asettuu varsin taakse. Ensimmäistä kertaa jätin ulkonäöltään miellyttävämmän ostoksen valitsematta.

Milletin, Vauden ja Salewan repuista löytyi kaipaamani reppukoko. Milletin malli tuntui olevan pitkäselkäiselle joten se jäi ensin, Vauden vaellureppumalli oli hyvä sekin! mutta pisaranmallisista likimain 30 litraisista valitsin kuitenkin Salewan.

Kaikissa on mainio lantiovyö - joka on pitkän kävelyn kannalta oleellista. - Samoin hyvä etukiinnitys. Selkäosa on hyvä olla jotenkin ilmastoituva mutta napakantuntuinen. Repussani se on viilennyksen vuoksi painaumilla kuvioitu ja selkä on hiukan muotoiltu ristiselän kohdalta.

Reppua sovitetaan kunnolla: lantiovyö ja etukiinnitys kiinnitetään ja asetetaan sopivalle kireydelle, sen jälkeen olkanauhojen pituus säädetään napakaksi. Useissa repuissa nauhojen päissä on lenkki, peukalot asetetaan molemmilta puolilta lenkkeihin ja vedetään alaspäin niin että olkanauhat ovat sopivat.

Löystytys reppua riisuessa tehdään vaan kääntämällä kiristyssolkea eteenpäin ja nauha pääsee juoksemaan löysäksi.


Valitsemassani repussa on kolme päällekkäistä "osastoa" ja sisus on vaalea, niin että etsimänsä on helpompi nähdä. Takimmaisessa osassa on vielä pari pienempää taskua, niin että pieniä tavaroita on helpompi pakata erikseen.

Repun ulkopuolella on kiinnitysremmi ja kuminauhat joihin ajattelin kävelysauvani kiinnittää silloin kun ne eivät ole käytössä.
Vaudessa ja Milletissä olisi ollut lisäksi juomasysteemille aukko repun yläosassa ja se olisi ollut hyvä lisä, mutta tämä valittu oli kuitenkin se joka tuntui hyvältä minun selkääni.

Asiansa tuntevissa vaellusrepuissa on erittäin kestävät nylon-soljet ja jos jokin sattuisi rikkoontumaan, niitä saa varaosina.



Luulette että olen unohtanut retkemme päätarkoituksen?
En ole, minusta vaan tuntuu itsestäni ahdistavalta kun mediassa muistutetaan liian usein asioista jotka jokainen tietää. Luottakaa minuun, jysäytän kyllä riittävän annoksen kehitysyhteistyötietoa vielä tämän vuoden aikana. Hoitakaa te hommanne ja luopukaa kymmenestä eurosta vuosituloanne tämän tärkeän asian hyväksi ja minä vuorostani kerron mitä kaikkea upeaa meidän Kapua-vuotemme sisältää.

Jos haluat nimesi "huiputuspaitaan" ota yhteyttä sähköpostilla . Yritysyhteistyö: huiputustakin hihassa loistavia näköalapaikkoja hyväntahtoisille yrityksille - samoin yhteydenotot sähköpostiin näkyvyys taattu.

Tai lahjoita nyt - Minna Pii 




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Elektronista varustelua

Kuinka tätä pitäisi seurata?